Tähän aikaan yöstä sitä aina miettii mitä ihmeellisimpiä asioita ja tänää taas kaikenlaista on liikkunut päässä.Olen aina miettinyt miten onnekas voinkaan olla.Elämässäni on tällä hetkellä kaikki melko hyvin, koska kaikki ovat terveitä (jossei henkistä näkökulmaa lasketa) ja tulen toimeen opiskelijaksi verraten hyvin.Junnuna ei ollu rahaa ja äijä veti liejua päivät pitkät, mutta aina hymyiltiin ja verhottiin kaikki murheet urheilun ja positiivisen elämänasenteen taakse.Vaikeinta tämä on ollut äidilleni ja koen itse päässeeni elämässä eteenpäin aina varsin helposti johtuen erinäisistä lahjoistani.Lahjat voivat riittää pitkälle, mutta aina jossain vaiheessa täytyy alkaa tekemään töitä ja tuntuu, että niitä en ole vieläkään tehnyt.Käytän kapasiteetistani ehkä noin 10% ja viime aikoina ahdistuneisuus on tämän takia kasvanut suuresti.
Vaikka tiedän vanhempieni olevan lähtökohtaisesti ylpeä kaikista pojistaan ja jopa minustakin kävi miten kävi, niin silti suurimmat paineet menestykselle olen aina asettanut itse.Olen aina pitänyt tavoitteena, että 35 vuotiaana pystyisin kustantamaan vanhemmilleni kesämökin ja veljenpojilleni kaikki hyödykkeet mitä he ikinä tarvitsevatkin.Tämän hetkinen opiskeluni ei vaan siihen tähtää vielä ainakaan kurssien ja arvosanojen muodossa.Sinänsä hassua tässä ahdistuksessa on, että nehän ei suoraan ole varmaan koskaan kertonut kenenkään ihmisen tulevaisuuden menestyksestä.
Rakkauselämästäni voisi kai vetää johtopäätöksen - surkea.Riippuen miten se vedetään.Käytännössä katsoen rakastan ihan kaikkea: perhettä, ystäviä, kavereita ja jokaista päivää minkä minä ja ympäröivät ihmiseni ovat saaneet elää terveenä.Tässä tapauksessa kuitenkin voitaisiin puhua myös naisista joita on, tietenkin, ollut riittävästi.Parisuhteita taasen ei ole näkynyt joka on melko paljon juontanut juurensa ylisuorasta ja rehellisestä asenteestani kaikkia naispuoleisia kohtaan.Tarkemmin ajatellen, ovat ihmiset varmaan enemmän miettineet minun mahdollista situtumista, kun minä itse koskaan.Joskus olen miettinyt, että miten aina vaan olen pystynyt 5 1/2 tähden tyttöystäväehdokkaat ryssimään lähestulkoon sen takia, että odotan heidän itseluottamuksen olevan 120%.Toisinsanoen en ole osannut näyttää omia tunteitani juuri ollenkaan tai ainakaan hirveän hyvin.Ja puhun nyt niistä 5 1/2 tähden ihmisistä, joita tapaat yleensä kerran tai muutaman kerran elämässä.Silti vaan uskon, että tulevaisuus odottaa eikä mihinkään ole kiire, vaikka joillakin näin taitaa olla.Olen varsin tyytyväinen nykytilanteeseeni (johtuu kai tushoon ylitarjonnasta), mutta sitoutuminen on käynyt mielessä viimeiset kuukaudet, jotta saisi elämän tasapainotettua.Tähän astihan se on ollut melkoista hurlumheitä, mutta toissa viikkoinen kahvikeskusteluni hyvän ystäväni kanssa aukasi kenties silmiäni.Kerroin olleeni melko iisisti tänä vuonna, koska naiset ei ole kiinnostanut tai olen ollut laiska tapaamaan juuri ketään.Hän (kyseessä siis naispuoleinen ystäväni) veti heti johtopäätöksen, että olen rakastunut.Olin, että "eeihän se nyt voi olla mahdollista".Sinänsä koko asia kuulostaa absurdilta, mutta kuka tietää.Ehkä hän oli oikeassa ;)
Enihau, vaikka elämä ei aina ole ollutkaan helppoa, on se silti enemmän mitä olisin koskaan osannut kuvitella.Tässä Mariahin hyvän yön biisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti